Mieli pitää lentämistä
mahdottomana
mutta sydän ei koskaan unohda
siipiään.


Löydä tärkein.

Löydä itsesi.

Lämpimästi tervetuloa matkalle itseesi!

Matka sisimpään alkaa siitä, kun löydät rohkeuden pysähtyä kohtaamaan itsesi. Toisinaan muutoksen tarve nostaa pintaan tarvittavan rohkeuden. Toisinaan tuo rohkeus löytyy vasta silloin, kun keho pysäyttää tavalla tai toisella, kun ei ole enää muita vaihtoehtoja. Minut pysäytti aivolisäkkeeseen kasvanut kysta. Toivon, ettei kenenkään tarvitse kulkea niin vaikeaa polkua kuin minä löytääkseen tien takaisin menneestä ja tulevasta nykyhetkeen, peloista rakkauteen, mielestä kehoon, sydämeen, sieluun. Siksi minä olen täällä. Minun tehtäväni tässä elämässä on auttaa ihmisiä oman sisäisen valonsa äärelle, tuntemaan se väkevä voima, joka jokaisessa meissä on. 


Oman kehon ja sisimmän äärelle pysähtyminen, tietoiseksi tuleminen on ainoa keino kulkea kohti kärsimyksestä vapautumista. Kohtaamalla itsesi lempeästi, tuntemalla ja päästämällä irti teet tilaa rakkaudelle, joka näkee kärsimyksen tuolle puolen. Rakkaudelle, jonka säihkyvä valo loistaa lempeää myötätuntoa kaikkialle. Rakkaudelle, joka on sinun todellinen olemuksesi.

Joka ikinen hetki on mahdollisuus muutokseen. Uskon, että sinä olet mahdollisuuksien ja rohkeuden äärellä, koska olet löytänyt tänne. Energiahoito, valmennus, valokuvaus, juuri sinulle kirjoittettu runo? Mitä sinä kaipaat juuri nyt? Olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet!

  • Valo Sinussa -energiahoito
    Tarjoa itsellesi parantava hetki energiahoidossa joko työhuoneellani Pohjois-Helsingissä tai etänä.
  • Jumalatar Sinussa -valokuvaus
    Voimauttava valokuvaus sinulle tai koettavaksi yhdessä ystävän kanssa, voit valita kuvauksen alkuun Jumalatar Sinussa -seremonian
  • Oma Valonkosketuksessa -runo

    Rohkaisevia valonsanoja juuri sinulle tai rakkaimmallesi kirjoitettuna.

  • Kundaliinijooga
    Löydä tie sisäisen valosi äärelle kundaliinijoogan avulla. Jooga opettaa elämään tietoisena läsnäolevassa hetkessä. Se myös esim. vahvistaa hermostoa ja lisää henkistä tasapainoa.

Kaikki on jo Sinussa.


Parantuminen ei ole sitä,
että jonain päivänä
sinun siipesi ovat täysin virheettömät.

Parantuminen on sitä,
että sinä hyväksyt siipesi
sellaisina kuin ne ovat
ja luotat että

myös rikkinäiset siivet kantavat.

- Marju

Jokaisen sisin on säihkyvä

mutta olennaisinta hyvinvointisi kannalta on, kuinka tietoinen olet tuosta valosta ja kuinka vapaana sisimpäsi voi hohtaa. Kaikki sinun tekosi, ajatuksesi ja uskomuksesi ovat kuin siemeniä. Osa siemenistä kasvattaa valoa, kun osa niistä kasvattaa valon eteen esteitä. Henkisen kasvun polulla kuorit pois kerros kerrokselta sitä, mikä on valon edessä ja opettelet valitsemaan rakkauden siemeniä. Laskeudut mielestäsi kehon ja sydämen viisauteen laajentaen tietoisuuttasi, tulet läsnäolevaksi itsellesi.

Henkinen kasvu ei ole kasvamista suuremmaksi tai paremmaksi kuin muut vaan henkinen kasvu on kasvamista kohti omaa ääretöntä sisintä. Se on itsensä tuntemaan opettelua: kuka sinä olet, mistä olet tullut ja mihin olet menossa. Ymmärtämällä menneisyyttä lisäät tietoisuutta siitä, miten olet päätynyt siihen, missä olet nyt. Mutta jos jäät kiinni menneisyyteen, jäät jumiin johonkin sellaiseen, johon et enää voi palata. Toisaalta jos et tiedä, mitä kohti haluat tulevaisuudessa kulkea, on vaikea ottaa askelia.

Heippa, olen Marju

Henkisen kasvun valmentaja, ratkaisukeskeinen ammatticoach ja mindfulness tunnetaitovalmentaja. Olen myös energiahoitaja, runoilija, valokuvaaja ja kundaliinijoogaopettaja. Aikaisemmalta ammatiltani olen henkilöstöasiantuntija ja koulutukseltani kasvatustieteiden maisteri. Sydämeni kutsu on johdattaa sinua oman todellisen itsesi äärelle, löytämään itsestäsi rakkaus, voima, viisaus ja myötätunto.

Vakava sairastuminen, uupuminen ja lopulta henkinen herääminen muuttivat elämäni. Sairauden tuoma kärsimys oli siunaus, joka lopulta pysäytti minut itseni äärelle. Kriittisyyden, pelkojen, suorittamisen ja uuvuttavan kiltteyden tilalle on tullut rakkautta, terveet rajat ja luottamus elämään. Luova energia saa virrata kauttani tavalla, josta en olisi osannut edes uneksia. Olen löytänyt viimein keveyden, elämänilon ja ytimeni kirkkaan valon. Olen saanut käyttööni myös koko ajan voimistuvan intuition. Minun tuli kulkea juuri tämä kivinen polku, jotta voin aidosti olla sinun tukenasi.

Saanko olla tukenasi?

Tilaa nyt Valopunoksen valonkirje ja saa omaa voimaa ja valoa vahvistavia viestejä ja runoja suoraan sähköpostiisi.
Tällä hetkellä kirjeet ovat tauolla, mutta liittymällä postituslistalle varmistat, että saat seuraavan valonkirjeen sitten, kun sen aika on.

Liity postituslistalle tästä:

* indicates required
Sähköpostiosoite
Etunimi